Tekijä: Kennelpiiri

Kennelliitto kutsuu nuoria vaikuttamaan

Kennelliitto on käynnistämässä nuorten vaikuttajafoorumin toimintaa ja nyt etsitään vaikuttamisesta kiinnostuneita alle 25-vuotiaita ideoimaan yhdessä vaikuttajafoorumin lopullista muotoa ja toimintatapaa. Vapaaehtoiset nuoret kutsutaan yhteiseen tapaamiseen Tampereelle 9.9.2023 jossa paikkoja on 35 nuorelle. Kennelliitto kustantaa tapaamisen kulut ja korvaa nuoren matkakustannukset. Toivomme, että saisimme paikalle nuoria eri puolilta maata, erilaisten rotu- ja harrastustaustojen parista, jotta mahdollisimman kattavasti erilaiset nuorten näkökulmat…
Read more

Karhun haukuttaminen ja taipumuskokeet 2023

 LIITE KARHUNHAUKUN TAIPUMUSKOETTA JA KOIRAN KOULUTTAMISTA KOSKEVAAN PÄÄTÖKSEEN VUONNA 2023  Suomen riistakeskus on myöntänyt aiempien vuosien tavoin useille toimijoille metsästyslain 52 §:n 3 momentin mukaisen poikkeusluvan, jonka perusteella voidaan järjestää karhunhaukun taipumuskoe ja kouluttaa koiraa karhun kanssa työskentelyyn.  Poikkeusluvan ehdot -kohdan mukaan koiran koulutuksesta ja taipumuskokeen järjestämisestä on ilmoitettava poliisille. Jos koulutus tai taipumuskoe tapahtuu…
Read more

Uudet hirvenhaukkukoe säännöt tulevat voimaan 1.8.2023.

Uudet hirvenhaukkukoe säännöt tulevat voimaan 1.8.2023.Palkintotuomareiden osalta toivotaan mahdollisimman monen käyvänkoulutuksen. Ryhmätuomaripätevyyden saa kun onkoulutusmerkintä vuodelta 2023. Toisena palkintotuomarina voikokeessa toimia ilman koulutustakin, muttaryhmätuomarikelpoisuuden saa vain, jos on kokeessa pystynytarvostelemaan hirvityöskentelyä. Kokeen ylituomari vastaa kokeessamerkinnästä palkintotuomarikorttiin. Pelkästään vain hakua, eimerkintää palkintotuomarikorttiin.

Metsästäjän vuosikirja jaossa !

Metsästäjän vuosikirja 2023 on jaossa 🙂 Luumäellä Hirvikoirien kevätpäivillä vuosikirjaa on jaettu Kennelpiirin jäsenyhdistyksiin. Kirjoja on saatavilla Kennelpiirin sihteeriltä. SML Kymenpiiri on jakanut kirjoja noudettavaksi seuraaviin paikkoihin: ➢ Jaala Ms maja ja ampumarata ( Anu Pentinniemi)➢ Luonto ja Eräkeskus Voikkaa, Voikkaantie 2➢ Pyräpaja Kouvola , Katajaharjuntin 1 Kouvola > ja IITTI➢ Hankkija Kouvola; kassa; Kaitilankatu…
Read more

Kennelliiton päivitetty rokotusmääräys voimaan 1.6.2023

Kennelliiton rokotusohjetta on tarkastettu ja päivitetty uusien markkinoille tulleiden rokotusten myötä. Aiempien ohjeiden mukaan osalle rokotuksista on annettu suositeltu voimassaoloaika. Ruokavirasto ei enää anna suosituksia rokotusten osalta, vaan suosittelee noudattamaan rokotteen valmisteyhteenvetoa.  Kennelliiton rokotusohjeiden päivitys astuu voimaan 1.6.2023. https://www.kennelliitto.fi/tietoa-meista/uutiset/paivitetyt-rokotusmaaraykset-voimaan-kesakuun-alusta

Vuosikokousterveisiä !

Kennelpiirin 70-vuotisjuhlakokous pidetiin sunnuntaina 26.3.2023 Luumäellä. Paikalla oli hieno määrä jäsenyhdistysten edustajia ! Kokouksessa palkittiin Vuoden 2022 koirakoita ja ansioituneita toimijoita. Kokouksessa valittiin Kennelpiirin puheenjohtajaksi kaudelle 2023-2025 Juha Kontkanen ja uusien sääntöjen mukaiseen 9-paikkaiseen hallitukseen: Anssi Hakman, Pirjo Peltonen, Suvi-Tuuli Skyttä, Nina Maalahti, Ilpo Suoknuuti, Ari Kylliäinen, Jari Kuhmonen, Raine Björkman ja Jouni Leppänen. Palkitut…
Read more

Pentunäyttelyiden anomukset kevät-kesäkaudelle 2024

Jäsenyhdistykset ! Muistakaa anoa pentunäyttelyt kevät-kesäkaudelle (1.1.-30.6.2024) maaliskuun 2023 loppuun mennessä 🙂

Valjakkohiihdon piirinmestaruudet 5.3.2023 Imatralla

Sunnuntaina 5.3.2023 kilpailtiin valjakkohiihdon piirinmestrauuksista Imatralla. Imatran Palveluskoirayhdistys ry oli järjestänyt hienot kilpailut ja luistavat ladut 🙂

Vuosikokous su 26.3.2023

Kymenläänin Kennelpiiri ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään sunnuntaina 26.3.2023 Luumäellä. Kokouspaikka on Hotelli Salpa, Lappeenrannantie 265, 54530 Luumäki. Huomioikaa ennakkoilmoittautuminen ruokailun osalta ! Tervetuloa !

Muistutus jäsenyhdistyksille

Muistattehan tehdä toimintailmoituksen 28.2.2023 mennessä ! Jäsenyhdistykset voivat ylläpitää sähköisesti omien yhdistystensä yhteystietoja sekä luottamustehtäviä suoraan Kennelliiton Omakoira-palvelun kautta. Yhteystiedot ja luottamustehtävät kannattaa päivittää heti, kun niissä tapahtuu muutoksia. Lisäksi yhdistyksen tulee ilmoittaa edellisen vuoden jäsenmäärä Omakoirassa. Jos palvelun käyttö ei ole mahdollista, voi toimintailmoituksen tehdä alla olevalla lomakkeella tai lähettämällä ajantasaiset tiedot Kymenläänin Kennelpiirin sähköpostiin…
Read more